ULKOJÄÄT 2019 ennakkolipunmyynti alkaa 28.1

26.01.2019 00:00:00

ULKOJÄÄOTTELUN LIPUNMYYNTI ALKAA!

 

Warkiksen 9.2. järjestämän ulkojääottelun ennakkoliput tulevat myyntiin maanantaina 28.1. Ennakkolippuja on myynnissä perjantaihin 8.2. asti alempana ilmoitetuissa myyntipaikoissa. Ennakkolipunmyynnillä halutaan sujuvoittaa otteluun sisäänpääsyä sekä pyrkiä välttämään rajalliselle alueelle mahdollisesti syntyviä jonoja. Ennakkolipulla halutaan myös tarjota mahdollisuus välttyä pidempiaikaiselta odottamiselta sekä pakkassäässä seisoskelulta. Normaali lipunmyynti alkaa lauantaina 9.2. tuntia ennen ottelun alkua.

Yleisöä ottelutapahtumaan mahtuu runsaasti, sillä Kisapuistoon kaukalon ympärille rakentuu katsomopaikat 600 henkilölle. Katsomopaikat eivät ole numeroituja, joten katsomot täyttyvät sitä mukaan, kun yleisöä saapuu paikalle.

 

Lippujen hinnat:

 

Normaalilippu 8 euroa.

Alelippu 6 euroa (opiskelijat ja eläkeläiset).

Alle 12-v. ilmaiseksi.

 

HUOM!  Koska kyseessä on ns. erikoisottelutapahtuma, kausikorteilla ei ilmaista sisäänpääsyä (kausikortin myyntiehdot). Kausikortin omistavat henkilöt ovat sen sijaan oikeutettuja 2 euron alennukseen normaali- tai alehintaisesta pääsylipusta.

 

Ennakkolippujen myyntipaikat:

 

Warkis-toimisto, Ahlströminkatu 10

Kesport Kovanen, Kauppakatu 31

Sepon Lihatori, Päiviönsaari , Ahlströminkatu 16

 

HUOM! Maksu vain KÄTEISELLÄ!

KAUSIKORTTIHAASTE!.jpg